Millaisen yhteiskunnan osa sinä haluat olla?

9/16/2021

Mitä on sivistys ilman uskollisuutta ihanteille? Mitä on sivistys ilman yhteisöä, tai yhteisö ilman sivistystä? Yksinäisyyden jatkumoa, erillisyyttä, pyörän keksimistä uudelleen. Haaskattuja resursseja, kuluttavaa elämää sekä ihmiselle että pahimmassa tapauksessa luonnolle itselleen.

Tämä maailma on täynnä edellä mainittuja asioita, sillä arvot joiden lähtökohdat ovat kyseenalaistettavissa, vääntävät kättä sydämen sivistyksen ja ruohonjuuritason yhteisöllisyyden mahdollistamisen kanssa. Raha ja kylmäkiskoinen voiton maksimointi ovat välineen asemasta nousseet päällimäisten sanelijoiden saappaisiin, ja tämä vesittää pitkällä tähtäimellä sitä pohjaa, jolle yhteinen sivistyksemme on alkujaan rakentunut. Sille, että tärkeintä ei ole vain toiminta, vaan miksi ja miten ylipäätään toimitaan.

Maailma on toisaalla pehmentynyt, ja toisaalla raaistunut julmasti. Tämä itsessään luo kuilun, jonka kontaktipinnoilla sauhuaa kärsimyksen kitka. Näiden realiteettien väliin putoaville ja omasta tahdostaan seisoville, sillat ja kielekkeet voivat olla elämänlanka kannatella pää tämän kuilun yläpuolella. Ihmiset tarvitsevat näkymiä voidakseen hyvin, voidakseen päättää itse suuntansa.
Parhain näkymä kullekin, on varmasti itse luotu sellainen.

Konkreettisesti tämä tarkoittaa avoimia alustoja ja yhteiskunnallisia arvoja kannattelevia yrityksiä, sekä ennen kaikkea turvallisia tiloja, jotka asettuvat sillan lailla juuri tähän väliin. Tiloja, joissa otetaan huomioon kokonaisvaltaisesti, mistä olemme tulleet, missä olemme ja minne kaikkialle voimmekaan päästä. Olisikin niin, että yhdet raamit sopisivat kaikille, ja toimisimme kaikki koneen lailla lineaarisesti syntymästä kuolemaan. Mutta näinhän elämässä ei ole edes elämä itse. Siksi on tarpeen vaalia tiloja, ja yhteisöjä, joissa tämä tiedostetaan jalkojen silti ollessa maassa, vaikka visiot olisivatkin taivaissa. Kun tietoa ja mahdollisuuksia jaetaan avoimesti ennakkoluulottoman yhteistyön välinein, ja jokaista kannustetaan aktiivisella etsinnällä ja kokeilemalla kartoittamaan oma kirkkain potentiaali, päästään pian tilanteeseen, jossa sekä yksilö, että yhteisö voikin hyvin. Yhteisöistä muodostuu yhteiskunta. Millaisen yhteiskunnan osa sinä haluat olla?

-Martta Honkala-

No items found.